Saagakirjallisuus

Islannin kielinen sana saga tarkoittaa, ruotsin kielen saga –sanasta poiketen, tarinaa ja historiaa. Lisäksi se tarkoittaa aivan tiettyä kirjallisuuden lajia, saagaa. Saagat ovat puhtaasti islantilaisia luomuksia. Niiden katsotaan nykyisin kuuluvan historian sijasta ennen kaikkea romaanikirjallisuuteen ja siten määriteltynä ne siirtävät romaanien kirjoittamisen alkamisajankohdan 1200-luvulle saakka.

Saagat kirjoitettiin islantilaisen vapaavaltion (930-1262) kukoistuksen loppuvaiheilla ja sen päätyttyä. Ne kertovat muinaisesta elämästä Islannin asuttamisen (800-luvulta) ja kirstinuskoon siirtymisen (v. 1000) ajoista aina vapaavaltion tuhoon johtaneisiin tapahtumiin asti. Useimmat saagojen kirjoittajat ovat jääneet tuntemattomiksi, mutta he ovat jättäneet kirjoihin sekä omat että oman aikansa käsitykset kuvaamastaan. He tarkastelevat 1200-luvun näkökulmasta pari sataa vuotta aiempia tapahtumia. Suurta osaa saagoista voidaan kutsua historiallisiksi romaaneiksi (esim. Poltetun Njállin saaga), ja ne sisältävät runsaasti arvokasta tietoa muinaisen islantilaisen yhteiskunnan tapahtumista, tavoista ja yhteiskunnallisista suhteista. Kerronnan fiktiivisyyteen viittaa kuitenkin se, että saagoihin on kirjattu asioita, jotka olivat tapahtuneet paljon aikaisemmin ja joista muistiinmerkittyä tietoa ei ollut. Saagat kirjoitettiin käsin pergamentille ja samasta kirjasta tehtiin useita kopioita. Saagakirjallisuutta lukiessa on hyvä tuntea jonkin verran aikaa, jota ne kuvaavat.

Muinaisislantilainen yhteiskunta oli syntynyt autiolle saarelle muuttaneiden siirtolaisten toimesta. Kun 60 vuotta kestänyt maan asuttaminen päättyi (870-930), islantilaiset perustivat parlamentin, jolla oli lainsäädäntö- ja tuomiovalta. Kun muualla Euroopassa valta keskittyi kuninkaiden ympärille, Islannissa perustettiin yleiskäräjät, Alþingi. Se oli koko maan kattava hallintojärjestelmä. Paikallishallinnosta huolehtivat goðit (39), jotka kolmen ryhminä pitivät kevätkäräjät. Kevätkäräjiltä asiat vietiin eteenpäin Alþingille. Käräjien pidolla oli yhteiskuntaa koossa pitävä, sosiaalinen merkitys. Maassa, jossa maantieteellisillä olosuhteilla oli suuri vaikutus ihmisten keskinäiseen yhteydenpitoon ja jossa ihmisten voisi kuvitella eläneen eristäytynyttä elämää, oltiin käräjien ansiosta vilkkaassa vuorovaikutuksessa. Muodostui tapa kulkea kokouksiin pitkien matkojen takaa. Ihmiset vierailivat matkan varrella toistensa luona ja tapasivat käräjäpaikalla; kuulumiset vaihdettiin, käytiin kauppaa, etsittiin elämäntoveria ja kerrottiin tarinoita; kerrattiin yhteistä historiaa ja lausuttiin runoja. Perinnetietous säilyi, suullinen perinne talletti tapahtumat, sukuluettelot ja vanhan runouden ja sen rinnalle syntyneet kertomukset ja elämäntarinat.

Kun islantilaisen vapaavaltion aika alkoi olla lopussa, astuivat useimmat historian ja kertomusten muistiinmerkitsijöistä kuvaan. He olivat pappeja, munkkeja ja virkamiehiä. Koska pergamenttikirjan tekeminen maksoi omaisuuksia, täytyi kirjoittajien olla hyvässä asemassa olevia henkilöitä voidakseen kustantaa välineet. Tekijöitä ei tunneta nimeltä, mutta Kuningassaagojen tekijäksi arvellaan Snorri Sturlusonia. Hänen Norjan kuninkaista kertovat saagansa tunnetaan kaikkialla. Snorri oli sekä historioitsija että kertoja, hän väritti historiaa omilla käsityksillään. (Hän kirjoitti muistiin myös Edda-runot, joita ei tule sotkea saagakirjallisuuteen.)

Islantilaiset saagat poikkeavat keskiaikaisesta eurooppalaisesta proosakirjallisuudesta niukan ja selittelemättömän tyylinsä ansiosta. Siinä missä muualla pyrittiin opettamaan ja kasvattamaan ihmisiä, saagat jättävät tuomitsemisen lukijoille. Päähenkilöiden tekemisiä selitetään harvoin, vielä harvemmin he itse puolustelevat tekojaan. Saagojen tyyli on myös lähellä nykyajan realismia. Kerronta on selkeää, asiallista ja asiapitoista. Tapahtumat kuvataan kaunistelematta ja olosuhteet ovat arkisia. Ihmisten tunteita tai ajatuksia juuri ryhdytä kuvaamaan. Vain jos päähenkilö on runoilija, voi pilkahduksen mielen ailahteluista saada hänen runoistaan. Runojen ja repliikkien käyttö onkin saagoille ominaista.

Saagojen aihepiiri on laaja. Ne kertovat matkoista, Islannin, Grönlannin ja Viininmaan asuttamisesta, perheiden historiasta sukupolvien ajalta, yksilön elämästä väistämättömän kohtalon kynsissä. Ne kertovat yksilön ja yhteisön välisistä ristiriidoista, lainsuojattomista, tapoista ja murhista, mutta myös rakkaudesta. Niissä kuvataan vallankäyttöä ja taistelua vallasta; kirjoittajien yhteiskunnallinen asema heijastuu usein siinä, että vähäväkiset saavat tuomion teosta, josta parempiaosaiset eivät joudu vastaamaan. Kristinuskon tulolla oli suuri merkitys tuon ajan yhteiskunnalle ja tapahtumat sijoittuvat usein sen ympärille.

Islannin köyhdyttyä ja jouduttua ensin Norjan alaisuuteen, ja sittemmin yhdessä Norjan kanssa Tanskan kuninkaan alaisuuteen, osa saagoista tuhoutui. Kosteissa tiloissa säilyttämisen takia vanha nahkapergamentti haurastui ja mureni. Joskus niistä saatettin jopa tehdä vaatteita tai kenkiä. Käsikirjoituksia on kuitenkin jäljellä, kiitos siitä Kööpenhaminan yliopiston professorin, Árni Magnússonin (1663-1730), joka kokosi kymmenen vuoden ajan käsikirjoituksia Islannin maaseudulla ja talletti ne vuonna 1720 Kööpenhaminaan. Vuodesta 1971 käsikirjoituksia on säilytetty Reykjavíkin yliopiston yhteydessä olevan Árni Magnússon instituutin tiloissa. Kiinnostus muinaisislantilaisen kirjallisuuden tallettamista kohtaan oli herännyt jo ennen Árni Magnússonia,  ja Tanskan kuningas oli kirjeessään v:lta 1596 kehoittanut islantilaisia lähettämään hallussaan olevat käsikirjoitukset Kööpenhaminan kuninkaalliseen kirjastoon.

Saagakirjallisuus on innoittanut sekä filmintekijöitä että kirjailijoita. Nobelkirjailija Halldór Kiljan Laxness kirjoitti Veriveljien saagan pohjalta ironisen Laulu sankareista (Gerpla), ja hänen kaunis Islanninkellonsa kertoo Árni Magnússonin työstä. Ohjaajista Hrafn Gunnlaugsson kuvaa elokuvissaan muisnaislantilaista yhteiskuntaa, esimerkiksi elokuvassa Korppi lentää.

Suomeksi saatavissa seuraavat saagat: Kuningassaagat/SnorriSturlusson, Veriveljien saaga, Viininmaan saaga, Lohilaaksolaisten saaga, Poltetun Njallin saaga ja Egillin, Kalju-Grimrinpojan saaga, Grettirin saaga ja Gísli Súrinpojan saaga.