Islannin suurlähetystö - Helsinki, Suomi

Pohjoisesplanadi 27 C FIN-00100 Helsinki - Puh: +358 (9) 612 2460



Geoterminen energia

Geoterminen energia

Islanti on syntynyt tulivuorenpurkausten seurauksena viimeksi kuluneen 14-16 miljoonan vuoden aikana ja sijaitsee mannerlaattojen välisessä saumakohdassa. Sauman tulivuoret toimivat edelleen vilkkaasti. Islannissa kiinteä maankuori on paksuudeltaan paikoin vain muutama kilometri ja sen alaiset magnapesäkkeet lämmittävät yläpuolella olevaa laavaa ja samalla pohjavettä.Kuuma vesi on uusiutuva luonnonvara, jota islantilaiset ovat oppineet käyttämään hyväkseen ja 85 % talojen lämmityksestä hoidetaan kuuman veden avulla. Monin paikoin kuumaa vettä on aivan maan pinnassa muodostaen kuumia lähteitä. Niitä Islannissa on eniten maailmassa.Kuumia lähteitä, joiden lämpötila nousee hyvin korkeaksi sijaitsee runsaimmin Islannin vulkaanisella keskialueella. Ne ovat keskittyneet 14 eri lähdealueelle, joista löytyy myös kuplivia, kuumia mutalähteitä ja höyryäviä maakuoppia.Tärkeimmät geotermistä lämpöä sisältävät alueet ovat Torvajökull, jäätikkö Heklan itäpuolella ja Grķmsvötn, järvi Vatnajökull–jäätiköllä. Suuruusjärjestyksessä seuraa Hengillin alue, josta otetaan Reykjavķkin lämmittämiseen tarvittava kuuma vesi. Joiltakin kuumavesialueilta löytyvää rikkiä voidaan hyödyntää teollisuudessa.Maan suurin kuuma lähde, Deildartunguhver tuottaa yli 150 l kiehuvaa vettä sekunnissa. Suihkuavista kuumista lähteistä suurin on Haukadalurissa, Etelä-Islannissa sijaitseva Geysir, jonka nimestä on tullut yhteinen nimitys maailman kaikille suihkuaville kuumille lähteille. Sen vesi ryöppysi aikoinaan aina 60 metrin korkeuteen, mutta nykyisin se suihkuaa useinmiten vain ihmisen toiminnan avulla. Kesän 2000 maanjäristysten seurauksena geysir on ollut aktiivisempi kuin moniin vuosiin. Lisää tietoa geotermisestä energiasta antavat Suomen geologinen tutkimuskeskus ja Pohjoismainen vulkanologinen instituutti.



 

 

Leturstęrš: