Metsät ja metsittäminen
Metsät ja metsittäminen
Islannin kävijän ehkä voimakkain kokemus maasta on metsien puuttuminen. Kun Islanti asutettiin, metsiä riitti uudisasukkaiden tarpeisiin runsaasti. Ne raivattiin kuitenkin maanviljelyksen tieltä ja polttopuuksi. Ilmaston kylmeneminen ja tulivuorten purkaukset estivät puuston luonnonmukaisen uusiutumisen ja vuosisatojen saatossa metsät katosivat lähes kokonaan. Metsien katoaminen on osaltaan vaikuttanut voimakkaaseen eroosioon tuulten pieksämällä saarella. Viime vuosisadan aikana onkin vähitellen voimistunut pyrkimys metsittää maa mahdollisuuksien mukaan. Todellisesta metsätaloudesta Islannissa ei voida puhua, kysymyksessä on lähinnä maisemanparannus. Eroosion ehkäisemisestä tuulen suojia rakentamalla on kuitenkin varmasti pitkällä tähtäimellä hyötyä. Viime vuosisadalla on istutettu kymmeniä miljoonia taimia. Parhaiten viihtyvät sitkankuusi, lehtikuusi, kontoramänty, paju ja poppeli sekä Islannin koivu. Suomesta Islantiin on viety myös erilaisia koivulajeja.
Islannin metsittämisestä voit lukea lisää Islannin metsittämisyhdistyksen sivuilta.


