Historia
Historia
Katsaus Islannin historiaan
Ensimmäisten Islannissa asuneiden ihmisten tiedetään olleen irlantilaisia munkkeja, jotka olivat asettuneet saarelle 700 luvulla jKr. He lähtivät kuitenkin pois, kun skandinaviasta tulleet pakanat ryhtyivät järjestelmällisesti asuttamaan saarta 870-930 jKr.
Asuttamisen historian pääasiallisin lähde on Landnįmabók, kirja joka kertoo "maan ottamisesta". Se on kirjoitettu 1100 -luvulla ja siinä on yksityiskohtaisesti selostettu ketkä tulivat, kenen kanssa ja mihin asettuivat asumaan. Näin tiedetään, että ensimmäinen maahanmuuttaja oli Ingólfur Arnarson Norjasta. Hän asettui perheineen Reykjavķkiin, nykyisen pääkaupungin alueelle. Asuttaminen, jonka aikana ihmiset perustivat kotejaan asumiskelpoisille alueille, kesti noin 60 vuotta.
Vuonna 930, jolloin asuttamisen katsotaan päättyneen, perustettiin Alžingi, käräjät tuomiovaltaa käyttäväksi ja lakeja säätäväksi maan korkeimmaksi hallinnolliseksi elimeksi. Käräjät kokoontuivat kerran vuodessa Thingvellirillä, "käräjäkentällä". Lait ovat säilyneet koottuna kirjassa "Grįgįs", joka on laajin lakikokoelma, mikä germaanisilla kansoilla näihin aikoihin oli. Kansanvallan katsotaan päättyneen vuonna 1262, jolloin Islanti joutui Norjan alaisuuteen. Maa oli hallinnollisesti jaettu vielä osiin, joita johtivat Gošit. Gošeja oli 39. He muodostivat 13 käräjäkuntaa, joiden kautta asiat vietiin Alžingille käsiteltäviksi. Käräjäkunnat pitivät keväisin kolmen gošin johdolla kevätkäräjät. Gošit toimivat aasajumalien pappeina ja olivat alueidensa korkeimpia päälliköitä. Kristinuskon tultua maahan gošien tehtäväksi tuli uuden uskonnon kirkkojen rakentaminen.
Pakanuudesta siirryttiin kristinuskoon rauhanomaisesti Alžingin päätöksellä vuonna 1000. Ennen vuotta tuhat oli maassa ollut jo pitkään kristittyjä ja käännytystyötä oli tehty Norjan kuningas Ólafurin miesten toimesta. Pakanat kastettiin kristinuskoon, mutta saivat jatkaa "salassa" vanhojen jumaliensa palvontaa. Ensimmäinen piispanistuin perustettiin Skįlholtiin Etelä-islantiin vuonna 1056, toinen Pohjois-Islantia varten Holariin vuonna 1106. Molemmista kehittyi tärkeitä sivistyksellisiä keskuksia.
900-luvun lopulla monet islantilaiset siirtyivät asumaan Grönlantiin Erik Punaisen johdolla ja vuoden 1000 molemmin puolin ensimmäisinä eurooppalaisina islantilaiset astuivat Amerikan mantereen kamaralle, 500 vuotta ennen Kolumbusta. Heidän aikomuksensa valloittaa Uusi Maailma epäonnistui.
Vuosina 1262-1264 vallinnut keskinäinen epäsopu ja sisällissota johti Islannin alistumiseen Norjan vallan alle. Norjan joutuessa myöhemmin Tanskalle siirtyi Islanti Tanskan kuninkaan alaisuuteen.
Katolisuus pysyi hallitsevana uskontona aina 1500 -luvulle saakka ja koska islantilaiset eivät halunneet antaa lisää valtaa Tanskan kuninkaalle, he tukivat katolista kirkkoa. Tanska kiristi kuitenkin otettaan Islannista ja vuonna 1550 Hólarin piispa Jón Arason ja hänen kaksi poikaansa mestattiin Tanskan kuninkaan käskystä. Kirkko reformoitiin 1551, ja kirkon omaisuus siirtyi tanskalaisomistukseen. Tanska otti hallintaansa myös kaupankäynnin, jota siihen asti oli käyty englantilaisten ja Hansan kanssa. Kuningas kielsi kaupankäynnin muiden kuin tanskalaisten kanssa. Sillä välin kun muut Euroopan kansat kehittyivät, Islanti näivettyi. Kauppakielto päättyi vasta 1787.
1700 -luku oli Islannin historiassa ehkä kaikkein traagisin väestönkasvun kannalta. Vuonna 1703 tehtiin ensimmäinenväestön laskenta ja islantilaisia oli noin 50 000. Vuosien 1707 ja 1709 aikana väestön lukumäära laski isorokon takia 35 000. Kaksi kertaa myöhemmin samalla vuosisadalla ihmisten lukumäärä laski alle 40 000. Vuosina 1752-57 ja 1783-85 nälänhädän ja luonnonkatastroofien seurauksena.
1730 -luvulta alkaen voidaan kuitenkin havaita kehityksen pikkuhiljaa alkavan käynnistyä. Maahan perustettiin kouluja ja Reykjavķkistä alkoi muodostua 1750 alkaen keskuspaikka.
Tanskalaisten kauppamonopolia lievennettiin 1783 ja lopulta se lakkautettiin, mutta sen sijaan vanhat kansankäräjät hajotettiin 870 toimintavuoden jälkeen. Alžingi aloitti toimintansa uudelleen muutamaa vuosikymmentä myöhemmin, vuonna 1843. Se sai toimia neuvoa-antavana laitoksena Reykjavķkissa.
Islantilaiset vaativat maalle itsenäisyyttä ja Islannin viettäessä olemassaolonsa 1000 vuotisjuhlaa 1874, Tanskan kuningas Kristian IX antoi islantilaisille valtiosäännön, joka takasi maalle itsemääräämis- ja lainsäädäntövallan, mutta ylin toimeenpanovalta säilyi edelleen tanskalaisilla.
Toimeenpanovalta siirtyi Reykjavķkiin vuonna 1904, kun Hannes Hafstein nimitettiin Islannin ministeriksi. 1918 maa sai itsemääräämisoikeuden omissa asioissaan, mutta valtion päämiehenä toimi edelleen Tanskan kuningas vuoteen 1944. Hän määräsi ulkopolitiikasta, maanpuolustuksesta ja korkeimmasta tuomiovallasta. Lopulta 17. kesäkuuta 1944 maa julistautui itsenäiseksi Thingvellirillä eli vanhalla "käräjäkentällä".
Historiallisten tapahtumien yhteenveto:
874-930
Islannin asuttaminen, pääasiallisesti Norjasta käsin, mutta myös viikinkien asuttamilta Brittein saarten alueilta.
930
Alžingi, kansankäräjät perustettiin Thingvellirillä. Se on tällä hetkellä eräs maailman vanhimpiin kuuluva kansankäräjälaitos.
930-1030
"Saagojen aika", islantilainen saagakirjallisuus kuvaa lähinnä tälle aikakaudelle sijoittuvia tapahtumia
982
Erik Punainen, Eirķkur Rauši löytää Gröönlannin.
1000
Islantilaiset siirtyvät aasauskosta kristinuskoon rauhanomaisesti Thingvellirillä. Islantilainen Leifur Eiriksson (Leif Eriksson) saapui ensimmäisenä eurooppalaisena Amerikkaan.
1030-1120
"Rauhan aika"
1230-1264
"Sturlunga-aika"
1241
Snorri Sturluson tapettiin
1200 -luku
Aika jolloin Islantilaiset saagat kirjoitettiin. Saagat sisältävät keskiajan kirjallisuuden klassikot ja kirjoitettiin kielellä, jota edelleen puhutaan Islannissa.
1262
Islanti joutuu Norjan kruunun alaisuuteen.
1380
Islanti, yhdessä Norjan kanssa, joutuu Tanskan kruunulle.
1402-1404
Musta Surma -rutto
1540-1550
Uskopuhdistus
1602
Kuninkaallinen kauppamonopoli
1783-1785
Tuhoisa Lakagigar-tulivuorenpurkaus
1787
Kauppakielto lakkasi koskemasta islantilaista kaupankäyntiä.
1800
Kansankäräjät hajotettiin.
1818
Kansalliskirjasto perustettiin.
1843
Kansankäräjät perustettiin uudelleen, mutta neuvoa-antavaksi elimeksi.
1854
Ulkomaankaupan kauppamonopoli purettiin.
1863
Kansallismuseo perustettiin.
1874
Vietettiin maan asuttamisen historian tuhatvuotisjuhlia Thingvellirillä. Tanskan kuningas luovutti maalle valtiosäännön.
1879
Jón Siguršsson, itsenäisyystaistelun johtohahmo kuoli.
1904
Toimeenpanovalta siirtyy Reykjavķkiin. Islantilaiset saivat sisäisen itsehallinnon eli autonomian. Islannin asioiden ministeriksi nimitettiin Hannes Hafsteinn.
1911
Islannin yliopisto perustettiin.
1918
Tanska tunnusti Islannin suveneeriseksi valtioksi. Tanskan kuningas on edelleen maan päämies.
1920
Korkein oikeus perustettiin.
1930
Alžingin perustamisen tuhatvuotisjuhlia vietettiin Žingvellirillä.
1940
Brittiläiset joukot marssivat Islantiin.
1941
USAn armeija ottaa haltuunsa Islannin puolustuksen.
1944
Kesäkuun 17. päivänä Islannin tasavalta julistetaan Thingvellirillä.
1946
Islanti liittyi Yhdistyneisiin kansakuntiin.
1947
Islanti liittyy jäseneksi OEEC:hen (OECD:n edeltäjä).
1949
Islanti liittyy NATOon.
1950
Islanti liitty Euroopan neuvostoon.
Kansallisteatteri ja Sinfoniaorkesteri perustettiin.
1951
Puolustussopimus solmittiin Islannin ja USAn välillä.
1952
Islanti liittyy Pohjoismaiden Neuvostoon. Kalastusalue laajennettiin 4 merimailiin (1=1852 m).
1958
Kalastusalue laajennettiin 12 merimailiin.
1970
Islanti liittyi EFTAan.
1971
Ensimmäiset islantilaiset käsikirjoitukset palautettiin Kööpenhaminasta.
1972
Kalastusalue laajennettiin 50 merimailiin.
1973
Tulivuorenpurkaus Vestamannasaarten ainoalla asutulla saarella Heimaeyllä.
1974
Maan asuttamisen 1100 vuotisjuhlia vietettiin Žingvellirillä.
1975
Kalastusalue laajennettiin 200 merimailiin.
1980
Vigdķs Finnbogadóttirista tulee maailman ensimmäinen demokraattisilla vaaleilla valittu naispresidentti.
1986
Reykjavķk juhli perustamisensa 200 vuotisjuhlaa. Reagan-Gorbatshov huippukokous Reykjavķkissa.
1994
Tasavallan 50-vuotisjuhla Žingvellirillä.
1996
Ólafur Ragnar Grķmsson valittiin presidentiksi.
2000
Tuhat vuotta kristinuskoon siirtymisestä.
Reykjavķk Euroopan kulttuurikaupunki.
Leifur Eirķksson Amerikan löytymisen 1000-vuotisjuhlavuosi.
2006
Puolustussopimus USAn kanssa puretaan.


